Muut palvelut

Haketus

Oksien ja risujen haketus on kätevä tapa saada ongelmana olevat oksat muutettua hyödyksi. Haketta voi käyttää monissa kohteissa, esimerkiksi pensaiden alla estämässä rikkaruohojen kasvua. Tarvittaessa voimme kuljettaa hakkeen pois. Tällöin säästyy kuljetuskustannuksia, sillä hake vie moninkerroin vähemmän tilaa kuin oksat ja risut esim. peräkärryllä kuljetettaessa.
Pienestä koostaan huolimatta, oksasilppuri silppuaa jopa 75mm paksua oksaa ja on turvallinen käytössä. Pieni koko mahdollistaa haketuspaikan valinnan, joko kohteen viereen tai suoraan hakkeen säilytys paikalle. Tai vaikka siististi klapiverkkosäkkiin.

Polttopuupalvelu

Kaadetut puut on mahdollista tehdä valmiiksi polttopuiksi, asiakkaan mittatoiveiden mukaan. Myös asiakkaan itse kaatamista, tai tilaamista puista.

Nurmikonilmaus ja sammaleenpoisto

Sammaloituneen nurmen parannukseen, käytöstämme löytyy Viking merkkinen ruohonleikkurin näköinen kone. Koneen pystysuorat terät tekevät maanpintaan viiltoja, joiden ansiosta maahan pääsee paremmin happea ja nurmi voi paremmin. Samalla terät poistavat tehokkaasti nurmikon pinnalle kasvanutta sammalta.

Muut palvelut

Teemme myös muita piha- ja puutarhanhoidon töitä, mm.

  • Virheralueiden kevät- ja syyspuhdistuksia.
  • Puutarhan istutustöitä.
  • Puiden ja pensaiden leikkauksia.
  • Moottorisahaveistoksia
  • Lautojen ja lankkujen tekoa moottorisahalla kaadetuista puista asiakkaan omassa pihassa.
  • Talvella piha-alueiden lumitöitä ja lumenpudotuksia katoilta.

Ym. kysy rohkeasti!

Jälleenmyynti ja yhteistyökumppanit

Toimimme yhteistyössä ja jälleenmyyjänä yrityksen Puuvirrat kanssa. Puuvirrat toimii maahantuojana klapisäkkeille ym. puulämmittäjän tuotteille. Katso tuotteet yhteistyökumppanimme sivuilta http://www.puuvirrat.fi/.Tilaukset soittamalla tai sähköpostilla.

Nosturimetsuri Puuveli

http://www.puuveli.fi/Puunkaato/etusivu.html

IS-Tarvike Oy

Uusien sahojen ja työkalujen hankinnat sekä huollot. http://www.is-tarvike.fi/